Olen tullut siihen tulokseen, ettei minusta ole tekemään työtä 8-16. Kahdeksan tunnin työpäiviä vastaan minulla ei sinällään ole mitään mutta onko minulla paukkuja siihen? Teen kyllä mielelläni työtä asiakkaiden eteen mutta haluanko tehdä työtä jollekulle muulle kuin itselleni? Ja jos teen työtä itselleni, onko minulla niin kova motivaatio, että jaksan hoitaa kaiken asiaan liittyvän pakollisen paperirumban? Olisiko sittenkin helpompi olla toisella töissä?
Viitisen vuotta sitten kirjoittelin ylös mitä elämältä toivon. Mies – oli jo silloin olemassa – omakotitalo – viimeiset listat puuttuvat ja autotalli on rakenteilla, kuka tekee pihan? Pikkuruinen tytär, kenenkä ilmaantuminen ei ollut niinkään varmaa. Ateljeetornista jouduin valitettavasti ainakin tässä taloversiossa luopumaan, hevosiakaan ei pihassa kirmaa (vielä) mutta logoja en halua enää vektoroida. Sen tähden myös lähdin jälleen kerran koulunpenkille.
Osuuskuntayrittäjänä toimiminen on ollut minulle yksi väline päästä kiinni sellaisiin asioihin, joita todella haluan tehdä ja jotka haluan saada.
Nyt olen tavallaan tienhaarassa. Toimintaterapian kentällä on niin paljon “herkkuja” mitä haluaisin tehdä. Osa niistä on sellaisia, joita ei oikeastaan pääse tekemään kuin yrittäjänä tai verkostoitumalla sellaisten kollegojen kanssa, jotka jo tekevät “sitä jotain”. Jospa seuraavan kolmen vuoden aikana osaisin tai pystyisin valitsemaan sen, mihin toimintaterapian saralla haluan keskittyä, ja sitten vain lähden tekemään sitä?
